KINGDOM CHURCH – USKON PÄÄKOHDAT
Kingdom Church yhdyskunnan uskontunnustus perustuu Jumalan pyhään Sanaan – Raamattuun. Sen keskeinen sisältö on ilmaistu Apostolisessa uskontunnustuksessa ja seuraavissa uskon pääkohdissa:
1. Jumala
Jumala on kaikkivaltias, kaiken elämän alkulähde, joka sanallaan loi tyhjästä taivaan ja maan. Hän on ikuisesti ollut olemassa kolmena jumalallisena persoonana: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
2. Raamattu
Jumala on ilmoittanut itsensä ihmiselle Raamatussa ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Raamattu on täysin yhtäpitävä kokonaisuus ja täysin luotettava. Se on syntynyt Jumalan inspiraatiosta ja sillä on ylin ja lopullinen auktoriteetti kaikessa opissa ja elämässä.
3. Jeesus Kristus
Jeesus Kristus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi maallisesta äidistään, neitsyt Mariasta. Jeesus on Jumala ja ihminen samassa persoonassa, ainosyntyinen Jumalan Poika, Jumalan Sana lihaksi tulleena. Hän eli täysin synnittömän elämän. Hänet ristiinnaulittiin, Hän kuoli ja Hänet haudattiin, Hän astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista Pyhän Hengen voiman kautta, astui ylös taivaaseen, jossa Hän istuu Isän oikealla puolella kaikkeuden Herrana.
4. Ihminen
Jumala loi Aadamin ja Eevan omaksi kuvakseen hänen yhteyteensä. He, ihmissuvun esivanhemmat, erosivat kaikista muista luoduista. He eivät kehittyneet mistään luodusta olennosta, vaan heidät luotiin mieheksi ja naiseksi. Samalla Jumala sääti myös avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
5. Syntiinlankeemus
Aadam ja Eeva tekivät syntiä kapinoimalla Jumalan ilmoitettua tahtoa vastaan ja joutuivat siten eroon Jumalasta. Aadamin teon seurauksena synti, sairaus ja kuolema tulivat kaikkien ihmisten osaksi. Siksi kaikissa ihmisissä oleva luonnollinen taipumus syntiin johtaa väistämättä myös synnin tekemiseen ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.
6. Paholainen ja pahuus
On olemassa paholainen, persoonallinen saatana, kaiken pahan alkuunpanija ja pahat henkivallat, jotka toimivat saatanan vallan alaisuudessa sen taistellessa Jumalaa ja kaikkea jumalisuutta vastaan. On olemassa helvetti, joka on kaikkien Jumalasta erossa olevien lopullinen kohtalo.
7. Jeesuksen pelastustyö
Herra Jeesus Kristus ristiinnaulittiin ja kuoli sijaisuhrina ihmiskunnan puolesta. Hän sovitti kaikki ihmiset ottamalla päälleen kaiken synnin ja sairauden ja vuodattamalla verensä. Sen tähden jokaiselle ihmiselle on tarjolla anteeksiantamus synnistä, vanhurskaus eli oikea asema Jumalan edessä, parantuminen sairauksista ja Jumalan hyvän tahdon toteutuminen kaikilla elämän osa-alueilla. Noustessaan kuolleista Jeesus sai riemuvoiton pahuudesta, ja Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tätä valtaa Hän jatkuvasti käyttää Pyhän Henkensä ja seurakuntansa kautta tehden samoja tekoja kuin lihansa päivinä.
8. Pelastus
Kaikki ihmiset, jotka kääntyvät synnistä Herran Jeesuksen puoleen, tunnustavat Hänet Herraksi ja uskovat, että Hänet herätettiin kuolleista, uudestisyntyvät uskon kautta Pyhän Hengen voimasta ja niin heistä tulee uusia luomuksia. Kaikki uudestisyntyneet kristityt ovat Jumalan lapsia ja heillä on oikeus täyteen pelastusvarmuuteen. Kaikkivaltias Jumala on heidän rakastava Isänsä.
9. Uskoon tulleiden kaste
Jokaisen uskoon tulleen tulee vastaanottaa kaste Jeesuksen käskyn mukaisesti. Se tapahtuu veteen upottamalla ja se merkitsee, että uskova on kuollut Kristuksen kanssa ja haudattu hänen kanssaan, ja myös ylösnoussut yhdessä hänen kanssaan vaeltaakseen uudessa elämässä. Kaste on siten ulkonainen merkki ja todistus sisäisestä muutoksesta.
10. Elämä Kristuksessa
Pelastumista seuraa elämä Kristuksessa, hänen armossaan ja rakkaudessaan. Pyhä Henki asuu jokaisessa uudestisyntyneessä uskovassa ja auttaa ymmärtämään Jumalaa ja hänen Sanaansa ja sitä, kuka hän on Kristuksessa. Pyhä Henki auttaa rukoilemaan ja kasvamaan hengellisesti, mikä ilmenee Hengen hedelmänä uskovan elämässä.
11. Pyhän Hengen kaste
Kaikille uskoville kuuluu lupaus vastaanottaa Pyhän Hengen kaste, joka on edellytys kielilläpuhumisen ja muiden Hengen lahjojen avautumiselle. Pyhän Hengen kasteessa kristitty saa voiman ja rohkeuden olla Jeesuksen todistaja ja varustuksen kristilliseen palvelutyöhön.
12. Pyhän Hengen armolahjat ja palveluvirkat
Pyhän Hengen armolahjat ja viisi palveluvirkaa toimivat ja ovat tarpeelliset meidän ajassamme. Herra itse asettaa seurakuntansa johtoon palvelemaan apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat, joiden tehtävänä on varustaa uskovat palveluksen työhön.
13. Seurakunta
Koko Kristuksen ruumis muodostuu kaikista uudestisyntyneistä kristityistä kaikkialla maailmassa. Paikallisseurakunnan Jumala on asettanut tuomaan yhteyttä ja voimaa kristityille eri puolilla maailmaa. Siinä kokoonnutaan yhteen ja ilmaistaan rakkautta Jumalaan rukouksen, ylistyksen ja palvonnan sekä hengen yhteyden välityksellä. Sen kautta julistetaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta sydämen rakkaudesta ja myötätunnosta, sanoilla ja teoilla kaikkialla maailmassa. Valmentautuminen Kristuksen palvelukseen tapahtuu sen kautta, että uskoon tulleista tehdään Jeesuksen käskyn mukaisesti opetuslapsia. Seurakunnassa etsitään aktiivisesti jokaisen parasta ja annetaan varoja Jumalan työhön iloisesta sydämestä.
14. Ehtoollinen
Ehtoollisessa julistetaan yhteistä uskoa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen. Ehtoollinen eli Herran ateria vietetään Jeesuksen ristinkuoleman muistoksi ja julistukseksi hänen työstään ja tulemuksestaan. Se on osallisuus hänen ruumiiseensa ja vereensä. Se on avoin kaikille uudestisyntyneille kristityille.
15. Jumalan valtakunta
Seurakunnan tehtävänä on Jumalan valtakunnan levittäminen ja edistäminen julistamalla evankeliumia kaikille kansoille niin, että ihmeet, merkit ja tunnusteot seuraavat ja siten ihmiset saavat kosketuksen yliluonnolliseen Jumalaan. Silloin ihmiset voivat uskoa Jeesukseen ja heidän elämänsä voi muuttua. Näin Jumalan valtakunta laajenee ja Jumalan rakkaus, pyhyys ja voima tulee yhä useampien ulottuville.
16. Jeesuksen toinen tulemus ja ihmiskunnan tulevaisuus
Jeesus Kristus tulee pian takaisin, yllättäen ja näkyvästi, voimassa ja suuressa kirkkaudessa kootakseen valittunsa, herättääkseen kuolleet, tuomitakseen kansat, ja toteuttaakseen valtakuntansa lopullisesti maan päällä. Näin täyttyvät kaikki Raamatun profetiat, joihin kuuluu vanhurskaiden ja jumalattomien ruumiillinen ylösnousemus, kadotettujen kärsimys ja ikuinen ero Jumalasta, sekä pelastettujen ikuinen ilo ja autuus Jumalan kasvojen edessä Hänen valtakunnassaan. Tuhatvuotisen valtakunnan ja viimeisen tuomion jälkeen luodaan uudet taivaat ja uusi maa.
17. Israelin erityinen asema
Jumala valitsi Israelin erityiseksi omaisuuskansakseen, jonka kautta hän antoi ihmiskunnalle Raamatun ja Jeesuksen. Sillä on erityinen asema Jumalan pelastussuunnitelmassa ja siksi Israelia tulee siunata ja rukoilla erityisesti sen maan ja kansan puolesta, jotta he ottaisivat vastaan pelastuksen. Jumalan rakkaus on sama jokaista ihmistä ja kaikkia kansoja kohtaan.